Tuplavoitto Piraateista
14.07.2014
Expos - Pirates 10 - 2
Expos - Pirates 20 - 2
Kauden ensimmäistä tuplapeliä lähdettiin pelaamaan lauantaina Lahti Piratesia vastaan resurssiongelman riivaamana. Ennen ottelua Exposille teki jopa tiukkaa saada kentällistä miehiä kasaan, kun kesälomakausi oli iskenyt rosterin sydämeen. Kun edessä on kaksi peliä aurinkoisen lämpimässä kelissä, ja normaalista avausmiehistöstä puuttuvat sellaiset kriittiset hahmot kuten Salmenperä, Tolppanen, Nymark ja Parkkinen, oli varsinkin sisäkentän miehityksessä mielenkiintoisia valintatilanteita edessä. No jokaiselle paikalle löytyi kuitenkin lopulta hyvin paikkansa täyttänyt soturi, vaikka muutama uusi aluevaltauskin nähtiin. Mainittakoon näistä esim. Gabor Munkacsi kolmospesällä, Tero Honkanen kakkospesällä, ja Adunais Perez shortstoppina.
Päivän ensimmäisessä ottelussa Tuomas Ropponen nousi kummulle kohtaamaan piraatit papukaijoineen. Yksi klassinen popupin pudotus sekä pari hittiä päästivät Piratesin heti kättelyssä 2-0 johtoon. Kun Exposin oma hyökkäyspeli ensimmäiseen kolmeen vuoropariin oli jälleen kerran jäissä kuin mehujää pohjoisnavalla, alkoivat ilmeet vakavoitumaan vaihtopenkillä. Kuinka monta vuotta tätä lajia pitää pelata, että tämä olisi yhtä helppoa kuin etukäteen ajateltiin?
Robo sai kuitenkin pidettyä Piratesin loput hyökkäykset hyvin kurissa, kun Exposin kankeat diisselimailat alkoivat vihdoin vertyä neljännessä vuoroparissa. Ensin tehtiin yksi juoksu, sitten kaksi, ja lopulta seitsemän, eikä viimeisessä vuoroparissa tarvinnut enää enempää yrittää. Itse asiassa viimeiset kaksi vuoroparia Exposilla syötti uusi Amerikasta asti tilattu collegevahvistus Byron Humphrey, joka otti napakalla fastballillaan vaatimattomat 5 keijoa kuudesta viimeisestä lyöjästä. Palkinnoksi tästä tilastoihin virallinen Save-merkintä - tämä aivan oikein viimeisen vuoroparin juoksuvyörystä huolimatta - ja näyttäisi siltä, että Exposin syöttäjäkaarti saisi vuosien tauon jälkeen ihan oikean closerin rotaatioonsa?
Toisessa pelissä Timo Liiri riisui catcherin varusteet ja siirtyi kummulle syöttäjäksi. Kun Piratesin hyökkäys pysytteli nollalinjalla, jatkoi Expos edellisen pelin lopussa auennutta hyvää momenttumiaan, karaten välittömästi selvään johtoon parissa ensimmäisessä vuoroparissa. Pirates sai oman juoksutilin auki vasta neljännessä vuoroparissa muutaman hitin ja ulkokentän haparoinnin avustamana. Kaksi juoksua ei kuitenkaan riittänyt pitämään peliä hengissä viidettä vuoroparia pidemmälle. Expos iski kahdeksan juoksua 4. vuoroparin tasoittavassa ja lopetti pelin tylysti viidenteen vuoropariin lukemiin 20-2.
Vaikean alkuasetelman sekä nihkeän alun jälkeen siis kaksi selvää voittoa, ja kaiken kaikkiaan oikein hyvä päivä Leppävaarassa. Kyllä baseball on mukavaa kun aurinko paistaa! Päivän onnistujista pitää erikseen mainita jälleen Gabor Munkacsi, joka jatkoi hirvittävää tahtiaan platella lyöden 5/7 ja pelaten monta hyvää peliä epätavallisella tontillaan 3. pesällä. Myös Jussi Saaristo oli tehokkaana mailan varressa kolmella hitillä ja kolmella kävelyllään. Tulokas Humphrey oli myös erittäin positiinen yllätys, väläyttäen vanhoja taitojaan puolustuksessa sekä onnistuen myös hyökkäyksessä singlellä ja tuplalla, sekä kolmella vapaataipaleella.
Seuraavaksi vastaan asettuu Bullets sunnuntaina 20. heinäkuuta tuplapelissä Myllypuron nurmikentällä. Peleistä tulee varmasti kovat, sillä panoksena on vähintään joukkueiden keskinäinen järjestys sarjataulukossa, ehkä jopa enemmänkin.