Sateisin baseball-kausi pitkään aikaan.

17.06.2014

Expos – Mets 7-8

Baseballin Sm-sarjan toinen kohtaaminen Espoo Exposin ja Helsingin Metropolian baseball seura Metsin välillä oli kutkuttavan jännittävä vaikka yläkerran ukko kaatoikin vettä ruskeasuon urheilupyhätön päälle oikein urakalla.

 

Lähtökohdat ottelulle olivat se että ensimmäisessä kohtaamisessa Expos oli parempi mutta vasta aivan ottelun loppuhetkillä ja osan aikaa Metsin syöttäjä, maajoukkueeseen valittu Jesse Bóven pitikin härkiä melkoisessa pihtiotteessa.

 

Tämä selkeästi muistissa härkä lauma saapuikin pelipaikoille näyttämään että salama ei iske kahdesti samaan paikkaan. Aloitus line-up oli sorvattu seuraavaan muotoon:

 

P:Tuomas Ropponen

C:Tapio Parkkinen

1B: Antti Kumpulainen

2B: Timo Liiri

3B: Pertteli Salmenperä

SS: Juha Muukkonen

LF: Tero Honkanen

CF: Jussi Saaristo

RF: Samuli Parviainen

 

Metsiltä syöttökummulle asteli Heedo Lee jonka syöttöä valmentaja Kaistinen oli käynyt haistelemassa scouting mielessä jo suomisarjan ensimmäisissä peleissä. Tiedettiin siis mitä oli tulossa.

 

Mutta sitten ei tiedettykkään. Mets aloitti lyömään ja Exposin rutinoitunut sisäkenttä ei vaan kertakaikkiaan saanut palloja jäämään viuhuvista groundereista räpylään ja Metsit eteni pesävälejä rivakasti perus mentaliteetillä nopeat jalat kentälle ja mid line up naputtamaan pojat kotiin.

Expos yllättyi nuorten miesten räjähtävästä alusta ja vei aikaa neljän juoksun verran ennen kuin saatiin kolme paloa naulattua erinäisten vaiheiden jälkeen.

 

Expos lyömään ja Heedon myrkyllinen off speed mutka pakotti espoolaismailat poppaamaan helpot löpöt kentälle. Poks poks poks ja eikun takasin puolustamaan.

Seuraava puolustus menikin sitten mallikkaasti ja hyökkäyksessäkin saatiin parkkisen loistavalla tuplalla ensimmäinen juoksu sisään. Tilanne siis 1-4.

 

Seuraava inning molempien osalta nollille ja normaali tiukka vääntö jatkui. Mainittakoon kuitenkin Samuli Parviaisen loistavat rightfieldistä heitetty sivukäsi submariini poltto ykköselle ja solidi koppi vaikeissa kovan tuulen olosuhteissa.

 

Nelosessa ikävästi kuitenkin toistui taas ensimmäisen inningin ruletti. Grounderit pomppivat räpylästä ja Ropponenkaan ei saanut hillittyä Metsin kuumia mailoja. Coach Kaistinen näki että jonkunlainen herätys pitää tehdä ja komentikin bullpennistä righthanded pitcher Olli Tolppasen siivoamaan 2 palon tilanteeessa neljäs inning. Jonka Stolpperi hienosti hoitikin. Tilanne 1-8 Metsille.

 

Inningit 5,6 ja 7 olivat puolustuksellisesti kelpo peliä molemmilta joukkueilta ja Expos saikin puristeltua 2 juoksua noissa inngeissä. Kuudennessa innigissä sisään saapui sitten todellinen mister baseball, Roni Leppänen vaihdettiin rightfieldille ja vanha kunnon R-mies osoittikin epäilijöille että loukkaantumiset on voitettu ja täältä tullaan taas rotsit auki. 7 inning, linedrive kakkosvahdin yli rightfieldille ja yleisö pidättää hengitystään. ”ei ehdi alle” kuultiin katsomossa istuvan punalippalakkisen herran suusta. R-mies salamana matkaan ja kroppa likoon, diving catch ja pallo salaman nopeasti sisäkentälle. Tuomarit pitämään palaveria ja ei ollut koppi... Voi jösses ja anopin peräpukamat sentään. Leppäsen koppia ei siis hyväksytty statistiikkaan mutta me tiedämme että se upea peli ja vääryys tapahtui. No ei siitä sen enempää. Seiskan lopussa tilanne 3-8 ja kaksi inningiä aikaa härkälaumalla aikaa kääntää tilanne ympäri.

Viimeinen inning ja soturit ovat väsyneitä ja märkiä mutta toiveikkaita. Tilanne 6-8 ja paikka tasoihin ja ohi. Tolppanen syötti hyvin kahteen paloon asti jonka jälkeen muutama kävely lipsahti Stolpperiltakin. Kaistisen reaktio on vanha tuttu ja Exposin oma Mariano Rivera eli Timo Liiri laittamaan pelit jäihin. Hifi hoiti solidisti pakolliset pois alta ja Expos hyökkäämään. Juha ”Mela” Muukkonen kärkeen ykköselle ja Tero ”Räppi” Honkanen lyömään. Melalta ekaan syöttöön varastus kakkoselle ja it´s good! Räpiltä lyönti kolmoslinjaan ja pesävahdin heittäessä ykköselle Mela napakasti kolmoselle. Yksi palo , mies kolmosella tasoittava juoksu lyömässä. Ja kuka muu muka? No R-mies tietenkin . Ja Leppänen ei petä. Solidi linedrive sisäkentän yli ja Mela kiiruhtaa kotiin.

Nyt jätkät hoidetaan oli Kaistisen ohjeistus joukkueelle ja koko dugout seuraamaan tilannetta seisoviltaan.

 

No ei se sitten kuitenkaan tullut. Pop up ja grounderi poltto. Ballgame!

 

Mets on selkeästi osoittanut että heidän paikkansa on Sm-sarjassa ja tämä peli oli yksi esimerkki siitä miksi muiden joukkueiden ei pidä aliarvioida uutta vastustajaa.

 

Exposista on sanottava sen verran että lyömisen kanssa tuskasteltiin ja no let´s face it... 10 erroria pelissä on jotain sellaista millä ei ainakaan voiteta.

 

Parhaat pelaajat olivat Exposista mr multihit Tapio Parkkinen ja Metsiltä centerfielder Christopher Phillips.

parkkinen.jpg

Kuvassa Mr Multihit Tapio Parkkinen

 

11.09.2017Expos mestariksi
11.05.2017Kauden 2017 ennakko
03.09.2016Expos mestariksi
08.09.2015Expos mestariksi
17.09.2014Expos mestariksi
14.07.2014Tuplavoitto Piraateista
08.07.2014Isän kädestä
03.07.2014Seitsemän kuoleman syntiä
17.06.2014Sateisin baseball-kausi pitkään aikaan.
12.06.2014Jälleen sade sotki pelit

Siirry arkistoon »